Asiakaslähtöistä metallityötä


Metallituote Tuovinen Oy on joustava ja osaava levyosien ja metallirakenteiden valmistaja Asikkalan Vesivehmaalla.

Metallituote Tuovisen perusti Aarne Tuovinen vuonna 1976, ja nykyisiin tiloihin Vesivehmaalle muutimme vuonna 1996. Vuonna 2005 omistajaksi siirtyi Vesa Tuovinen. Henkilöstömäärä on vakiintunut noin kymmeneen, ja useilla ammattimiehillä on talossa jo pitkä historia.

Asiakaskuntamme muodostuu eri alojen edustajista, joista useiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä jopa vuosikymmenten ajan. Suurin asiakasryhmämme koostuu nykyään kone- ja laitevalmistajista. Toteutamme myös esimerkiksi varastohyllyköitä, kuljetusvaunuja, parveke- ja julkisivurakenteiden osavalmistusta, kuljetuskaluston osia sekä ratkaisuja rakennusteollisuuteen.

Meillä toistuvat sarjat tai yksilölliset ratkaisut hoidetaan ammattilaisen otteella ja asiakkaan tarpeet huomioiden. Osaamisemme ja pitkä kokemuksemme takaavat kustannustehokkaan lopputuloksen.

Tutustu konekantaan ja tuotannon mahdollisuuksiin.

Metallituote Tuovinen Oy:lle on myönnetty Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014 - 2020 avustusta kone- ja laiteinvestointiin, sekä tuotannon kehittämiseen.